Tekijä: 1600254saimia

Tehtävänä oli tehdä video tai animaatio, aiheen sai itse päättää. Itse tein videon kurssista nousseesta asiasta, joka mietitytti. Videon piti olla lyhyt, joten sai tiivistää aikalailla.

https://view.knowledgevision.com/presentation/ef461cef9b644f518e6ec7c6b4bf5124

 

Saimme materiaaliksi lukea Janne Hakolan pro gradun ”Sosiaalisen median mahdollisuudet ja haasteet koulukuraattorin työssä” ja Valtionvarainministeriön Sosiaalisen median tietoturvaohjeet. Molemmat olivat mielenkiintoisia ja erittäin ajankohtaisesta aiheesta.

Sosiaalinen media on tällä hetkellä erittäin tärkeä osa elämää yksityisille ihmisille ja yrittäjille. Se tavoittaa todella suuren osan väestöstä, nuorista ikäihmisiin. Sosiaalisen median yleistyessä on tullut eteen uudenlaisia haasteita sekä mahdollisuuksia, joihin pitäisi osata tarttua. Suurimpana haasteena näen some käyttäytymisen ja lisäksi identiteettivarkaudet.

Mielestäni jokaisen yrityksen/organisaation pitäisi järjestää some-koulutusta. Monta kertaa on tullut vuosien varrella itsellenikin vastaan yksityishenkilöiden kirjoituksia työpaikastaan, jotka ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Varsinkin kun ihmisillä on tapana ajatella varsin mustavalkoisesti, ei osata ajatella sitä että tämä on vain yhden ihmisen näkemys tai kokemus, eikä ajatella sitä mikä on ”kolikon kääntöpuoli”. Valtiovarainministeriön teoksessa oli mainittu myös, että ”tahaton hölmöily voi johtaa organisaation tietojen vuotamiseen, henkilökohtaisen mielipiteen esittämiseen organisaation virallisena kannanottona, haittaohjelmien leviämiseen tms. ” Nämä ovat suuria ongelmia yrityksen/organisaation kannalta. Oman haasteensa tuovat ”feikkiprofiilit” ja ns. trollit.  Hyödyllisenä somen näen yrityksen näkyvyyden parantamisessa, asiakaspalautteeseen vastaamisessa sekä tiedottamisessa.

Koulukuraattori gradusta tuli mieleen, että ihan samalla tavalla voisi asiakaskuntaa tavoittaa myös muissa sosiaalialan työtehtävissä. Somessa lähestyminen saattaa olla monelle helpompaa, kuin esimerkiksi soittaminen tai paikan päällä käyminen. Näkyvyyttä kaipaisin näille työntekijöille. Gradussa mainittiin, että asiakkaiden elämän seuraaminen on helpompaa, kun on esimerkiksi Facebookissa kaverina. Kuitenkin uskallan väittää, että nuoret ovat sen verran ovelia että osaavat kyllä rajata sen, mitä päivityksiä kukakin siellä näkee.

Kirjoitin aikaisempaan postaukseeni siitä, kun 2004 syntyneillä tytöillä oli live-lähetys. Siinähän toisen tytön kavereista löytyi tämän tytön nuoriso-ohjaaja, johon otettiin yhteyttä ja tämä otti sitten yhteyttä tytön vanhempiin. Eli itselläni on hyvä kokemus siitä, että internetissä on alan ammattilaisia joita voi lähestyä.

Muutamat haastatellut kuraattorit mainitsivat ajanpuutteen, sen että some ei tavoita kaikkia, että some korvaisi sen viimeisenkin sosiaalisen kontaktin ja vapaa-ajan rajaamisen. Mielestäni tämä kuulostaa lähinnä muutosvastarinnalta, nämä asiathan ovat täysin rajattavissa. Ei mielestäni somen kuulu korvata kasvokkain tapahtuvaa kontaktia, vaan olla sen rinnalla. Tai ihan vain yhteydenotto väylänä. Vapaa-ajan rajaamisessa tuli pelko siitä, että pitäisi olla tavoitettavissa iltaisinkin. Tämän kuitenkin voi ihan itse päättää. Eikä somen pidä olla ainoa väylä tavoittaa asiakaskuntaa, joten tämäkin oli hieman kummallinen kommentti. Mielestäni asiakkaita etsiessä (etsivä nuorisotyö jne) pitää mennä sinne missä potentiaalisia asiakkaita on, eikä odottaa että asiakkaat tulevat itse luokse.

Mietteitä vielä tehtävästä, jossa piti seurata itselle mielenkiintoisia aiheita mediasta viikon ajan, valita yksi ja kirjoittaa siitä. Lisäksi piti pohtia eettisiä ajatuksia. Itse seuraan Taloussanomia, Helsinginsanomia ja iltapäivälehtiä. Lisäksi ylen nettisivuja ja muita vastaavia. Olen monesti miettinyt, että mihin ihmisten lähdekriittisyys on kadonnut? Mitään ei osata kyseenalaistaa ja kaikkeen painettuun sanaan uskotaan. Otetaan tähän esimerkiksi MV-lehti, jolla on oma fani-laumansa. On todella surullista ja vääristynyttä, että kyseisen lehden teksteihin uskotaan paljon enemmän kuin esimerkiksi Helsinginsanomien artikkeleihin. Vaikka olisikin lähteet mainittu ja tieteellinen tutkimus pohjalla. Pitää toki pohtia asioita kriittisesti myös ns luotettavampien medioiden osalla, mutta nykyisin asetelma tuntuu monesti olevan kääntyneenä päinvastoin.

Pelottavaa on myös, kuinka internetissä on oman elämänsä asiantuntijoita, jotka peittoavat mielestänsä lääkärit mennen tullen. He jakavat ihmisille neuvoja heidän terveyttään koskien ja välillä nämä neuvot ovat todella kyseenalaisia. Pahimmillaan vaarallisia. Tämä on mielestäni yksi somen erittäin ikävä kääntöpuoli.

1. Mitä ajatuksia materiaali sinussa herättää? Mitä uutta opit?

Mielestäni aihe on erittäin tärkeä ja ajankohtainen, kun älylaitteet ovat tulleet osaksi arkipäivää kaikenikäisille. On hyvä, että on olemassa mittareita, joiden avulla voi joko työntekijän roolissa asiakkaan kanssa, perheen kesken tai itseksensä arvioida omaa netin käyttöä. Mielestäni en oppinut uutta, muuta kuin muutama uusi internet-sivusto ja mittari. Olen lukenut peli- ja some riippuvuudesta paljon jo aikaisemmin.  Hieman mietitytti joidenkin kysymysten muoto, esimerkiksi ”kun pääset pelaamaan, niin tuletko iloisemmaksi?”. Olen ymmärtänyt että pelaamisen ideakin olisi se, että pääsee hieman irtautumaan normaalista elämästä ja että se tuottaisi hyvää mieltä. Aivan samalla tavalla kuin hyvä kirja tai elokuvakin.  Lisäksi ”vinkkejä digitaaliseen diettiin” osiossa oli vinkkinä, että jättäisi paikantimen pois, kun lähtee retkeilemään. Tämä on vähän hassu neuvo, kun ajattelee kuinka paljon esimerkiksi marjastajia eksyy vuosittain. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan lähde ilman koko laitetta metsään seikkailemaan. Muuten siinä olikin hyviä vinkkejä.

Aihetta olen miettinyt paljon viime vuosien varrella. Mielestäni on erittäin surullista kuinka koukussa monet ovat älypuhelimiin, eivätkä voi laskea sitä käsistään. Tämä koskee niin aikuisia kuin lapsiakin. Ruokapöydässä näkee ihmisiä puhelimilla, vessaan otetaan puhelin mukaan, kavereiden aikana selataan puhelinta, kadulla kävellessä ei katsota eteen vaan puhelimeen, autoilla on vaaratilanteita tullut kun kännykkää käytetään… Mielestäni tämä ei ole normaalia, tai jos on niin sen ei pitäisi olla. Luin myös jostain, että pienet vauvat kärsivät jo siitä, kun vanhemmat ovat kiinni puhelimissaan. Aivan samoin kuin muunkin ikäiset lapset. Ja tämä on äärimmäisen huolestuttavaa sekä surullista. Lisäksi on alkanut tulemaan lapsille niskavaivoja, päänsärkyjä ja unen määrä on vähentynyt. Uskoisin tämän linkittyvän älylaitteisiin.

2.  Mitä mietit tekemistäsi kysely/kartoitus tuloksista? Mitä uutta opit itsestäsi?

Pelaamisen osalta ei ollut mitään ongelmaa, en pelaa rahapelejä tai mitään digitaalisia pelejä. Netin käyttämistä koskeva teksti taas… Olen siis aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Kun asuu kaukana kavereista ja sukulaisista, niin se on tärkeä väline yhteydenpitoon. Seuraan myös aktiivisesti muutamaa keskusteluryhmää ja jos on ollut joku rankka kokemus jollain tai tapahtunut jotain, niin jään kyllä asiaa miettimään. Harvoin kuitenkaan menee niin sanotusti tunteisiin, ehkä liittyy vahvasti siihen kun aikaisemmin olen ollut moderaattorina. Mielestäni some-ilmiöitä on mielenkiintoista seurata ja pohtia. Olen aikaisemmin käyttänyt mielestäni liikaa internettiä. Pidin tauon kun tiedostin asian ja nykyisin en käytä sitä niin paljoa. Monen muunkin olisi hyvä pitää taukoa somesta, siinä huomaa että ei jää oikeasti yhtään mistään paitsi, vaikka ei siellä päivittäisin kävisikään.

Somen käytön rajoista… Mielestäni on epäkohteliasta esimerkiksi koulussa tunneilla selata puhelinta tai jonkun seurassa ollessa. Ruokapöytään kukaan ei meidän perheessä saa tuoda puhelinta. Nykyaikana on aika vaikea vetää rajaa siihen, mikä on normaalia netin käyttöä ja mikä ei. Mielestäni epänormaaliin kuuluu se, että itsensä terveydestä ja hygieniasta ei huolehdi, sosiaaliset kontaktit jäävät vähäiseksi, joku muu elämän osa-alue jää paitsioon tai jos ”nettiin on pakko päästä”. Mittarit ovat hyvä arviointi työkalu, jotka kyllä herättävät ajatusta siitä, onko oma käyttö normaalia vai ei.

 

Moduulissa kolme olevaan tehtävään oli lähteenä teos SUHTEISSA MEDIAAN (2009). KOTILAINEN (TOIM.), JYVÄSKYLÄ. GUMMERUS KIRJAPAINO OY.  Teokseen oli koottu artikkeleita, jotka oli jaettu kolmeen eri ryhmään: osallisuus, tunteita ja mediakasvatuksen kysymyksiä. Tehtävänannossa oli kirjoittaa 5-8 sivuinen essee, jonka kirjoitin mutta jolle ei ollut palautuslaatikkoa. Lisäksi pitää nostaa esiin kolme aihetta ja kirjoittaa niistä heränneistä ajatuksista.

1. Ensimmäisenä aiheena haluan nostaa ”fleimauksen”, eli verkossa kiistelyn taidot.  Tämä pohdintani perustuu Risto Niemi-Pynttärin kirjoittamaan artikkeliin ”Fleimaus, epäkohteliaisuus vai leikillisyys? Verkossa kiistelyn taidosta”. Tämä on mielenkiintoinen aihe, johon aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä, sekä entisenä moderaattorina törmään jatkuvasti.  Niemi-Pyttäri määrittelee fleimauksen vihamieliseksi sananvaihdoksi, jolla halveksitaan toista osapuolta tai kiistetään hänen arvonsa. Olennaiseksi osaksi tätä ilmiötä nousi ”kasvottomuus”, se että ilman ilmeitä tai eleitä voi olla haastavaa tulkita toisen sanoma ja lisäksi puutteellinen luku- tai kirjoitustaito. Olen hämmentyneenä seurannut sitä, että monien aikuisten ihmisten käytöstavat tuntuvat puuttuvan netissä aivan täysin. Oletetaan että voidaan sanoa ihan mitä tahansa, mustamaalata ihmisiä ja jakaa toisten kuvia, ilman seuraamuksia.  Mielestäni ihan kaikille voisi olla hyvä jonkinlainen ”internetissä käyttäytymisen kurssi”, jossa käsiteltäisiin mediataitoja. Lasten ja nuorten kohdalla tämän voisi toteuttaa esimerkiksi kouluissa, mutta aikuisetkin mielestäni hyötyisivät siitä. Olen miettinyt sitä, että vaikka mielestäni vanhempien tehtävä on lasten mediakasvatus, niin kehitys näissä on ollut sen verran hurjaa vauhtia, että vanhemmilla ei välttämättä ole hallinnassa mediataidot. Onko kasvottomuus, vaikka kirjoittaisi omalla nimellään, tuonut jonkun käsittämättömän vallan tunteen? Vai onko kirjoitetun tekstin tulkinta niin monille ihmisille vaikeaa? Ymmärrän kyllä sen, että esimerkiksi sarkasmin käyttö netissä on haastavaa, koska se vaatii vastaanottajalta tietynlaista sosiaalista pelisilmää. Tämä on aiheena itselleni niin mielenkiintoinen, että olen harkinnut viimeisen projektini tehdä aiheeseen liittyen.
2. Tämä pohdintani liittyy Reijo Kupiaisen artikkeliin ”Lasten mediasuhteet mediakasvatuksen kysymyksenä”. Artikkelissa oli kohta, jossa käsiteltiin digitaalisia pelejä. Viime vuosien aikana on paljon keskusteltu vanhempien ja ammattilaisten kesken, sekä lehdissä pelaamisen haittavaikutuksista. Vain harvoin on tullut esiin pelaamisen positiiviset puolet, niiden olemassaolo on mielestäni kielletty lähes täysin. Vasta viime aikoina on positiivisiakin puolia tuotu esiin. Pelaamisen suurimpana uhkana on, artikkelinkin mukaan, pidetty sen vaikutusta muuhun sosiaaliseen elämään ja kongnitiivisten taitojen heikkoa kehitystä. Artikkelissa mainitaan, että pelaaminen haittaa sosiaalisten taitojen kehitystä, mikäli se rajoittaa sosiaalisia kontakteja ja vähentää arkisia ongelmanratkaisutaitoja. Artikkelin mukaan on kuitenkin eri tutkimuksia, jotka kumoavat tämän väitteen. Itse olen kolmen lapsen äitinä pohtinut pelaamista erittäin paljon. Olen miettinyt sitä, että vaikuttaako omaan näkemykseeni se, että minun ikäpolveni ei juurikaan pelannut konsoli-tai tietokone pelejä. Niitä ei ollut kuin harvoilla. Onko tässä muutosvastarintaa, kuten monissa muissakin asioissa, kun kehitys menee eteenpäin? Itse olen huomannut, että pelaamista meillä harrastetaan kavereiden kanssa, joko niin että kaveri on paikalla tai sitten onlinessä. Tämähän on silloin sosiaalista toimintaa. Lisäksi olen huomannut että pelaaminen on saattanut vaikuttaa jopa positiivisesti lasten ongelmanratkaisutaitoihin sekä opettanut englantia. Olen myös pohtinut sitä, että yksinäisille ihmisille pelaaminen voi mahdollistaa uusien kontaktien saamisen. Jopa ystävien, joka voi olla monen yksinäisen tai syrjäytyneen pelastuskin. Näen silti vaaranpaikkoja pelaamisen suhteen. Jos pelaaminen oikeasti rajoittaa sosiaalista elämää, terveellisiä elämäntapoja tai aiheuttaa ”ei toivottua käytöstä”, niin silloin se on ongelma. Mielestäni pelaamista ei pitäisi demonisoida niin pahasti, kuin sitä monet tekevät, vaan antaa siihen mahdollisuus ikätasoon soveltuvasti, terveellä tavalla.
3. Viimeinen pohdintani liittyy Sara Sintosen artikkeliin ”Media arjen kasvatussuhteissa”. Artikkelissa oli kohta, jossa todettiin että tietämättömyys ja osaamattomuus voi lisätä vähättelyä tai välinpitämättömyyttä. Halusin puuttua tähän kohtaan, koska mielestäni tämä on erittäin huolestuttavaa. Vanhemmilla voi olla tunne, että eivät pysy kehityksen perässä ja mukana siinä, mitä lapsi tekee internetissä. Lisäksi korostetaan yksityisyyttä, jota itsekin olen pohtinut erittäin paljon. Kuitenkin internetissä on niin paljon vaaranpaikkoja, että vanhempien tulisi olla selvillä siitä, mitä mediaa lapsi lisää eri sivustoille. Vaikka lasten kanssa olisi käyty sosiaalisen median käytöstapoja läpi, niin välillä voi tulla ylilyöntejä. Esimerkiksi eilen oli 2004 syntyneillä tytöillä internetissä live-lähetys, jossa he olivat alusvaatteillaan. Ihmiset kommenteissa yllyttivät vilauttelemaan, pyytelivät treffeille ja tytöt olivat innoissaan. Onneksi paikalla oli valveutuneita aikuisia, julkaisu ilmiannettiin ja tyttöjen vanhemmat selvitettiin. Kuka haluaisi uskoa oman lapsensa tekevän näin? Kuitenkin tyttöjen harkinta petti ja pahasti. Hyväksikäyttöä on ollut aina ja onneksi tietoisuus siitä on lisääntynyt. Kuitenkin näen, että netti lisää hyväksikäyttäjille tapoja/keinoja. Lapset uskovat profiilien olevan aitoja (kuten monet aikuisetkin) ja voivat lähteä innoissaan tapaamaan vastapuolta.  Aiheesta voisin paasata vaikka kuinka paljon ja toivon, että tätä asiaa myös julkisuudessa tuodaan ilmi aina vain enemmän.  Ehkä tämä voisi olla seuraava kampanja: ”Älä sulje silmiäsi- välitä.” tai vastaavaa, jossa tuotaisiin tämä riski näkyväksi kaikille. Uskon että tämä on aikuisten tietoisuudessa, samoin kuin se että turvavyötä pitäisi käyttää tai kännissä ei saa ajaa, mutta näkyvyys aiheesta puuttuu.

 

Tämä blogi on tehty mediaosaamisen kurssia varten. Blogiin kirjoitan tehtäviin liittyviä ajatuksia. Kurssin kaksi ensimmäistä tehtävää on palautettu moodleen.